Post by Rebecca on Apr 8, 2011 7:59:16 GMT -5
Huomasin, että talven aikana monista oli hauskaa yöpyä tallivintillä ja viettää aikaa yhdessä, kun lumentulo oli pahimmillaan eikä kukaan päässyt pois Bohelian tallipihasta. Ajattelinkin, että entä jos teitä kiinnostaa, järjestäisin muutamia leirejä teille! Leirit maksavat, mutta eivät niin paljon kuin yleensä leirit maksavat, sen takia, koska kuuluttehan kuitenkin Bohelian porukkaan. Leiri on kuitenkin aina leiri, ja teen teille leirisuunnitelman kun kesä lähestyy. Jokainen tietty saa hoitohevosen, mutta taas hoitajilla on etuaseman hoitsuihinsa. Omalla hevosella osallistuminen maksaa 20v€ vähemmän, joten ilmoittakaa se osallistumisessa! Tällä hetkellä olen päättänyt järjestää kolme leiriä, valmennusleirin, kenttäleirin, sekä maastoleirin. Valmennusleiri on juuri sitä miltä se kuulostaa; valmennan jokaista osallistujaa yhtäaikaisesti eteenpäin joko hoitohevosensa kanssa, tai ratsastustaidoissaan. Jos haluat keskittyä esteille tai kouluun, kumpikin käy. Kenttäleiri on näille rämäpäisemmille yksilöille, jotka haluavat kehittyä kenttäratsastuksen saralla. Reippaassa tahdissa maastoesteitä toisena päivänä, ja toisena tarkkuutta mittaavaa kouluratsastusta, ja kolmantena yhteistyötä ja ketteryyttä vaativaa esterataa. Maastoleiri on enemmänkin maastoilun ystäville; maastoilemme paljon ja käymme yhden yön lenkillä lammen ympäri. Vauhtia on myös tässäkin leirissä, riippuen ratsastajista.
Jokaista ratsastuksen perusosalajia; kouluratsastusta, esteratsastusta ja maastoratsastusta tullaan jokaisella leirillä näkemään.
Valmennusleiri
Hinta 250v€
Varausmaksu 100v€
Päivämäärä auki
Suunnattu tavoitteellisille ratsastajille
Osallistuneet 3/5
Amanda - Eetu
Kamilla - Jo
Werr - Leevi
Kenttäleiri
Hinta 230v€
Varausmaksu 90v€
Päivämäärä auki
Suunnattu rämäpäisille ratsastajille
Osallistuneet 1/5
Lozi - Danny
Maastoleiri
Hinta 230v€
Varausmaksu 90v€
Päivämäärä auki
Suunnattu reippaille ratsastajille
Osallistuneet 0/5
Jokaiseen leiriin sisältyy:
~ Majoitus Rebeccan talon vieressä sijaitsevassa asuntolassa
~ Ruokailut Rebeccan talossa, kaksi lämmintä ateriaa päivässä
~ Upeat iltaohjelmat, useimmiten Rebeccan ja Renatan vetäminä
~ Jokapäiväiset uintiretket lammella, jos lämmintä riittää
~ 2 tuntia ratsastusta per päivä
~ Teoriatunteja ei ole, vaan asiat "opitaan käytännössä"
~ Toiveiden mukaan mahdollisuus myös
~ Leirikaste alá Bohelia
Osallistuminen mahdollista 20.2.2011 alkaen
Osallistumislomake on seuraavanlainen (osallistumiset tähän topicciin)
Osallistuja:
Leirin nimi:
Hoitohevostoive:
Muuta:

hevosten uittamiseen, yömaastoon, leirikisoihin...
~ Leirikaste alá Bohelia
Osallistuminen mahdollista 20.2.2011 alkaen
Osallistumislomake on seuraavanlainen (osallistumiset tähän topicciin)
Osallistuja:
Leirin nimi:
Hoitohevostoive:
Muuta: