“Hold on for today, don’t worry about tomorrow”
Nojailin yhteen tarhan aitaan tuijotellen suurehkolla laitumella, joka oli näin kevään ja talven aikaan jaettu kahtia seisoskelevaa nelijalkaista. Tämä kyseinen nelijalkainen oli ruunikko puoliveriori, Santtu. Se oli laskenut päänsä alas ja hamuili kiinnostuneena maata. Keinuttelin kädessäni olevaa riimunnarua, jolla minun oli tarkoitus saalistaa tuo tällä hetkellä niin rauhallinen hörökorva. Pujahdin ketterästi aitojen välistä ja astelin rauhallisesti lähemmäs oria, joka ei joko huomannut minun lähestymistäni tai ei sitten vain jaksanut ottaa jalkojaan alleen ja juosta karkuun. Santtu oli parin muun hevosen kanssa tarhassa, mutta ne kaksi muuta olivat tarhan toisessa nurkassa ja tämän takia niitä ei meinannut edes erottaa toisistaan. Työnsin käden taskuuni ja rapistelin tyhjää karkkipaperia, jotta saisin hevosen pysymään paikallaan luullessaan saavan minulta jotakin. Santtu nosti vaivihkaa päänsä ja vilkaisi minuun korvat hörössä. Ori tosin käänsi korvansa heti niskaan huomatessaan jonkun aivan ventovieraan lähestyessä sitä kokoajan yhä enemmän ja enemmän.
”Hyvää huomenta, mitäs Santulle kuuluu?” kysäisin hymysuin orilta ja rapistelin yhä karkkipaperia taskussani.
Ori otti varovaisen askeleen sivulle siten, että hevosen takapää keinahti minusta kauemmas.
”Tuuksä kattoo mitä täällä on?” jatkoin kyselemistäni.
Olin nyt pysähtynyt ja tuijottelin vain vaitonaisesti orin yli. Santtu pärskähti kovaäänisesti ja ojenteli kaulaansa kiinnostuneena.
”Mm, tule tule. Emmä sinua syö”, mumisin.
Kun ori oli kosketusetäisyydellä, nostin käden taskustani. Ja mitä tapahtuikaan. Santtu vetäytyi heti kauemmas minusta huomatessaan, ettei kädessäni ollutkaan mitään. Ja hetken sain toivoa, ettei ori olisi lähtenyt pinkomaan kauemmas, mutta näin tapahtuikin. Santtu vain hörähteli innoissaan ravaillessaan pienen pientä ympyrää ympärilläni.
”Joo. Hyvin hauskaa, hei”, sanoin närkästyneenä vilkuillessani oria, joka oli vetänyt läskiksi koko homman.
Santtu kuitenkin lopetti ravailunsa, kun huomasi ettei se minusta saisi minkäänlaista leikkikaveria sekunniksikaan. Ori pälyili hetken ajan kavereihinsa ja sen olemuksesta pystyi aivotonkin lukemaan orin haluavan testailla minua ja kykyjäni. Mumisin epämääräisesti orille lähestyessäni sitä hitaasti, mutta varmasti. Santtu käänteli epävarmasti korviaan, muttei kuitenkaan ottanut askelta suuntaan eikä toiseen. Kehuin sitä. Ori käänsi päänsä minua kohden ja ojensi hieman kaulaansa. Hevonen kuitenkin veti päänsä taas tympääntyneenä kauemmas, kun kädessäni ei ollutkaan mitään syötäväksi kelpaavaa.
”Hei, et voi olla noin ahne”, sanoin topakasti orille.
Saatoin koskettaa orin kaulaa. Santtu ei liikahtanutkaan minun rapsutellessani orin lapaa ja kaulaa.
”Hieno poika, noin sitä pitää. Mitään järkeä lähteä juoksemaan ympäri ämpäri ku joku päätön kana”, kehuskelin oria nostaessani kättäni, jossa pitelin narua ylös. Santtu nosti päätään ja keinutteli sitä tahdikkaasti.
Hetken siinä kinasteltuani orin kanssa oli riimunnaru saatu riimuun kiinni. Keräsin narun aika lyhyeksi käteeni, koska en vielä tiennyt kuinka Santtu kulki talutellessa. Ainakin taluttaminen tarhan portille sujui hienosti. Tartuin vapaalla kädellä tarhan porttiin ja työnsin sen auki. Siinä samassa jykevä puoliveriori otti aimo askeleen ja suorastaan loikkasi tarhan toiselle puolelle.
”Ääääp!” ärähdin rajusti orille samalla kun nykäisin narusta.
Ori kääntyi minuun päin piiskatessaan mustalla hännällä kylkiään.
”Sä et mua vedä mukanas”, ojensin oria yhä sen vartalon keinuessa villisti puolelta toiselle. ”Täytyykö meidän ottaa uusiksi?”
Niinhän meidän täytyikin tehdä, joten talutin orin takaisin tarhan sisäpuolelle. Tätäkös Santtu kovasti ihmetteli, mutta kulki nöyrästi perässä vaikkakin vähän vauhkona. Ennen kuin astuimme ulos tarhasta, asensin riimunnarun tulemaan niin, että se menee orin turvan ympäri. Pidin kaksin käsin riimunnarusta kiinni. Ori yritti jyrätä ohitseni, mutta tiukasti pidin sen vierelläni. Santtu narskutteli inhottavasti hampaitaan huomatessaan, ettei se minua noin vaan päässyt pompottelemaan. Tämän välikohtauksen jälkeen suljin portin perässäni ja jatkoin jyräävän orin kanssa tallille päin. Koko matkan ori yritti päästä askeleen minua edelle. Se pomppi rauhattomasti käynnissä ja yritti muutamaan kertaan jopa tarttua minun takkini hihasta hampain.
”Nyt loppu”, ärähdin jo ties kuinka monetta kertaa orille ja nyin riimunnarua.
Santtu selvästi testaili minua pilke silmäkulmassa. Muutama metri ennen oritallin ovea Santtu luovutti ja kävelikin yhtäkkiä moitteettomasti: kaula pitkänä, rentona ja askelta venyttäen. Tästäpä se sai palkkioksi heti myötäämisen ja taputukset kaulalle.
Olin hakenut molemmat orit karsinoihinsa. Eetun kanssa nyt ei tarvinnut paljon säätää, mutta tämän uuden tapauksen kanssa liikaakin. Kolusin Santun kaapista kohtalaisen tyhjän harjapakin ja kaivoin sieltä pölyharjan. Santtu vilkaisi innoissaan minuun harjan kanssa astuessani sen karsinaan. Heti se alkoi hamuilla kädessäni olevaa harjaa huulin.
”Sitä ei syödä”, totesin suorastaan harjoihin hulluna olevalle orille työntäessään tämän pään kauemmas itsestäni ja aloittaessani harjaamisen orin kaulalta.
Aluksi ori väänteli itseään miten päin sattuu. Missään ei meinannut olla hyvä asento ja jouduin itsekin kokoajan liikuskelemaan orin mentyä välillä kauemmas ja välillä se taas tuli niin kiinni minuun, että olin kaatua. Kun Santtu oli saanut pyöriä ne ensimmäiset viitisen minuuttia, se seisahtui paikoilleen ja yritti nyt mahdollisimman paljon olla mukana harjauksessa. Olin suosiolla jättänyt harjapakin karsinan ulkopuolelle, koska Rebecca oli kertonut Santun tosiaan rakastavan harjoja niin paljon, että se olisi varmasti kolunnut koko pakin karsinan lattialle. Ja sitä en kyllä yhtään epäillyt huomatessani orin rakkaussuhteen harjoihin ja muihin hoitovälineisiin. Kun olin saanut orin harjattua läpikotaisin, oli kavioiden puhdistuksen vuoro. Ori teki tämänkin hoito-operaation hyvin vaikeaksi hamuillessaan etujalkojen puhdistuksen aikana joko alaselkääni tai takamustani tai sitten se oli vääntäytynyt ihmeelliselle mutkalle ja työnteli turpaansa etujalkojensa välistä.
”Ihan rauhassa, hei. Sun ei tarvii ihan kaikkee kokoajan nähä mitä mä teen”, naureskelin orille joka yritti venyttää itseään siten, että saisi otteensa minun takinhelmasta puhdistellessani takakavioita. Pian olinkin saanut orin kaikki kaviot puhtaiksi, vaikka hankalaa se oli orin ollessa kokoajan mukana touhuamassa. Päästyäni elävänä orin karsinasta ulos pakkasin kaikki harjat ja hoitotarvikkeet takaisin Santun harjapakkiin ja pakin työnsin takaisin kaappiin. Nopeasti kävin hakemassa Eetulle ostetut juoksutustarvikkeet, joita nyt tämän kerran lainaisin. Kaikkine tavaroineni astelin Santun luo, joka jo innoissaan odotteli mitä seuraavaksi tehtäisiin. Laskin juoksutusvyön orin selkään ja kiinnitin sen vatsan alta. Pujotin suitset orin päähän, vaikka ori yritti tehdä selväksi sen, ettei se halunnut suitsia naamaansa. Kiinnitin juoksutusdeltan kuolaimiin ja tummanvihreä liinan juoksutusdeltaan. Kiinnitin sivuohjat löysinä suitsiin ja juoksutusvyöhön. Lainasin myös Eetun jänne- ja hivutussuojia. Pujotin ne Santun jalkoihin. Ennen lähtöä nappasin käteeni vielä mustan juoksutusraipan. Jatkoimme sitten Santun kanssa maneesiin.
Kiertelin maneesia ympäri ori vierelläni. Maneesissa oli myös Kamilla Joun kanssa.
”Sopiiko, että mä juoksutan tätä hetken tässä toises päädyssä?” huudahdin toisella puolella olevalle ratsukolle.
”Joo, ihan vapaasti. Uskon, että mahutaan tähän molemmat”, Kamilla huikkasi nopeasti.
”Selvä”, vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi siirtyessäni orin kanssa keskemmälle maneesia. Santtu kulkikin kiltisti kauemmas minusta tietäessään, että nyt juostaisiin ympyrällä. Kävelytin oria hetken ympyrällä. Taluttaessani oria maneesia ympäri olin kiristänyt sivuohjat sopiviksi, joten ne olivat nyt tiukkoina Santun yrittäessä nostaa päätään. Rauhoittelin hieman oria kiristämällä sisäpuolelta orin nostaessa ravin.
”Kävellääs vielä hetki”, sanoin sille avatessani juoksutusraipan pitkää naruosaa raipan ympäriltä.
Kun ori oli kävellyt jo jonkin tovin, heilautin raippaa orin takana ja annoin orille käskyn ravata. Santtu niskuroi vastaan ja pyrki nostamaan päätään, tosin sivuohjat esti tämän toiminnan. Ori heitti takapuoltaan vaisusti ylös ja jatkoi kävellen. Raippa seurasi orin perässä, käskysana ja pieni myötäys: ei haluttua tulosta. Toistin käskysanaa muutaman kerran ja heilautin raippaa orin takana. Hämmästyksekseni ori nostikin kiltisti ravin ja jatkoi sitten reipasta ravia sivuohjien ohjatessa orin kulkemaan oikeanlaisessa muodossa. Kehuin oria, joka ravasi tahdikkaasti eteenpäin ja maiskutin hieman samalla kun raippa pysyi orin takana. Santtu veti takajalkojaan hieman enemmän alleen. Se tarpoi nyt voimakkaammin eteenpäin korviaan käännellen ja häntäänsä keinutellen.
Olin ravuuttanut oria molempiin suuntiin. Molemmat suunnat olivat menneet huippuhyvin. Santtu ei ollut alun jälkeen temppuillut ollenkaan vaan kuunnellut minua tarkasti ja tehnyt kaiken hienosti. Tein vielä muutaman laukannoston myös vasempaan kierrokseen: oikeassa kierroksessa olin jo tehnyt. Ori veti päätään hieman ylös minun keinauttaessa raippaa sen takana. Pian se kuitenkin nosti tahdikkaan ja lennokkaan laukan. Suojat kahisivat yhteen orin laukkaillessa ympyrällä kaulaansa kaartaen ja hännän huiskiessa rajusti ympärilleen.
”Se menee tosi hienosti”, Kamilla kommentoi kävellessään ohitsemme ja taputellessaan Joun kaulaa.
”Nii, kyllä se nyt menee. Aluks ei kyllä menny ollenkaan”, huikkasin samalla kun pitelin liinaa kireänä orin vetäessä sitä jonkin verran kädestäni.
Parin kierroksen jälkeen pyysin oria hiljentämään raviin. Pelkästä käskysanasta ori ei vielä hiljentänyt, joten käskysanan tueksi tarvittiin hento pidäte liinasta. Ori käveli reippaasti eteenpäin jynssäten kuolainta suussaan. Vaaleaa vaahtoa putoili pieninä pisaroina maneesin lattialle. Taputtelin orin kaulaa päästyäni sen vierelle. Liina oli nyt kerättynä lyhyeksi käteeni ja saatoin kävellä orin kanssa hetken uralla. Löysäsin molempia sivuohjia siinä samalla kävellessäni. Santtu ei paljoa välittänyt minun poukkoillessani siinä puolelta toiselle ja ähkiessäni ohjien kanssa. Kun olin saanut ohjat löysiksi, jatkoin orin kanssa rauhallista kävelyä maneesia ympäri Kamillan talutellessa Jouta takaisin talliin.
Palattuani maneesista takaisin talliin olin harjannut Santun pikaisesti ja vienyt kaikki Eetulta lainaamani tavarat takaisin Eetun kaappiin. Kello lähenteli jo yhtä ja olisi hevosten päiväruokien aika.
”Santtu saa heinänsä tarhaan, nii jos sä syötät sille nää sen mössöt eka ja viet sen sitte tarhaan”, Benjamin sanoi ja ojensi suurta muovista kippoa minulle. ”Ne heinät on jo siellä tarhassa, niitä ei sun tarvii sinne viedä. Myös ne sen tarhakaverit syö ne heinät ulkona”, Ben jatkoi, kunnes jatkoi heinäkärryjen kärräämistä pesukarsinaan.
”Okei”, vastasin kippo kädessä ja avasin Santun karsinan.
Ori suorastaan hyökkäsi luokseni ja oli jo tunkemassa turpaansa kulhoon, kunnes minä sen nopeana tyttönä nostin taivaisiin.
”Ääpäpää, ei oteta tuolla tavalla”, inahdin pitäessäni kohtalaisen painavaa kulhoa pääni päällä kädet suorana.
Ori ojenteli kaulaansa kulhoa kohden ja yritti saada otteen sen reunoista.
”Sä olet niin ahne hevonen, ei oo totta”, sanoin peruuttaessani ja viedessäni kulhon orin ulottumattomista. Ori ei ottanut opikseen vaan yritti yhä päästä syömään ruokiaan. Hetken kuluttua se kuitenkin tajusi, ettei todellakaan tule saamaan yhtään mitään sellaisella käytöksellä mitä harrasti. Ori pyöriskeli levottomana ympäri karsinaa ja yritti aina välillä päästä kulholle salakavalasti. Kun Santtu pian luovutti ja oli jo sillä tuulella, että ”ei sitten” tai ”ihan sama”, astuin orin viereen ja ojensin kulhon sen turvan eteen. Santtu nosti turpansa kulhoon ja imuroi vauhdikkaasti mössöjä suuhunsa minun pidellessä vaivalloisesti kaksin käsin kulhosta kiinni, ettei se olisi mössöineen kaikkineen rojahtanut maahan.
”Ihan rauhassa, ei oo kiirettä”, mumisin hakiessani parempaa otetta kulhosta.
Irrotin riimunnarun Santun riimusta ja päästin sen tarhatoveriensa kanssa heinäapajille. Aurinko oli piiloutunut pilvimassojen taa ja tuuli tuiversi voimakkaasti, joten olin heittänyt orin päälle upouuden ruskean ulkoloimen, jonka kanssa se oli aika komea ilmestys… Ei sillä, ettei se ilman loimeakin olisi komia, mutta nyt se oli superkomea. Suljin portin perässäni ja jätin riimunnarun roikkumaan aitaan naulattuun naulaan. Jatkoin matkaani talliin ja nappasin kottikärryt sekä talikon mukaani ennen kuin saavuin Eetun karsinan luo. Ori söi tyytyväisenä heiniään minun tunkiessa orin karsinaan talikkoineni. Se vilkaisi minuun höristen ja korvansa höröön kääntäen.
”Heippa poika”, tervehdin sitä noukkiessani likaisia alusia talikkoon ja siitä sitten kottikärryihin. Sain hetken pyöriskellä orin karsinassa ja pyytää aina välillä oria siirtymään, jotta olisin saanut kaikki likaiset aluset pois karsinasta. Kun lopputulos miellytti silmääni, taputin oria, suljin oven perässäni, heitin talikon kottikärryihin ja jatkoin matkaani Santun karsinalle.
Kippasin kottikärryjen sisällön lantalaan ja jatkoin sitten niiden kärräämistä takaisin omalle paikalle. Aurinko oli taas päässyt hieman pilkistämään pilvien raoista, mutta tuuli oli silti hyvinkin voimakas ja keinuttelikin vapaana olevia hiuksiani niin, että niitä oli aina suussa ja milloin missäkin. Kun olin päässyt eroon kottikärryistä talikkoineen, saatoin jatkaa matkaani Eetun luo. Ori söi yhä heiniään ja tyytyi vain vilkaisemaan minuun astuessani sen karsinaan harjojen kera. Harjailin Eetua pitkin ja voimakkain vedoin milloin pöly- ja milloin dandyharjalla. Kun olin saanut orin harjattua puhtaaksi, jouhet oiottua ja kaviot putsattua, vein harjapakin takaisin orin kaappiin ja tartuin valkoisiin pinteleihin ja menin kietomaan ne orin jalkaan. Eetu käänteli korviaan ja noukki vielä viimeisiä heiniään karsinan alusten välistä.
Eetu seisoskeli rauhalliseen ja tyyneen tapaansa tallipihassa minun säädellessä jalustimia ja kiristäessä vyötä. Lacrime oli lupautunut tulemaan kanssani lyhyehkölle maastolenkille Billyn kanssa. Eetu pärskähti ja nykäisi ohjaa hieman kädestäni merkkinä siitä, että nyt pitäisi jo lähteä. Aurinko alkoi jo hiipua horisontin taa hevostemme astellessa rauhallisesti kapeaa metsäpolkua pitkin. Muutama musta varis liiteli taivaalla rääkyen inhottavasti. Eetu käveli rennosti eteenpäin kaula ojennettuna ja korvat hörössä. Billy sääti itsekseen Eetun vieressä, muttei tehnyt mitään sellaista, että Eetukin olisi tähän temppuiluun ryhtynyt. Saavuimme leveälle ja tasapohjaiselle tielle. Keräsin hieman ohjaa tuntumalle, jolloin Eetukin valpastui ja tallusti hieman reippaammin.
”Ravataan pikkupätkä”, Lacrime sanoi Billyn keinutellessa päätään ja tarpoessa vauhkona eteenpäin.
Molemmat hevoset lähtivät suosiolla etenemään ravissa. Alussa Billyn takamus keikkui puolelta toiselle ja se pureskeli hulluna kuolainta, mutta rentoutui pian ja jatkoi letkeässä ravissa eteenpäin Eetu vierellään. Keventelin rauhaisaan tahtiin. Ravasimme niin hitaasti, että niin hevoset kuin mekin pystyimme ihailemaan maisemia. Eetua ei kiinnostanut mitkään maisemat. Se olisi vaan halunnut pinkoa hieman kovempaa eteenpäin ja jättää toisen ratsukon taakseen. Pidätimme ratsumme käyntiin. Annoin ohjan olla puolipitkänä. Eetukin oli tällöin paljon rennompi ja rauhallisempi. Aurinko oli vain entisestään painunut syvemmälle kuusten taa piiloon, ja minulle alkoi tulla kylmä tuulen tuivertaessa lävitseni.
”Hitto soikoon, tääl on kylmä”, inisin jääpuikkona satulassa.
”Älä vaa, mun näpit on iha jääs”, Lacrime vastasi ravistellessaan ohjista irrotettua kättään.
Olimme kuitenkin selvinneet elävinä jääkylmästä maastosta ja nyt molemmat seisoivat taasen tallipihassa.
”Billy rauhottu kummasti ton lenkin aikana. Ihan puhti poissa”, Lacrime virnuili nostellessaan jalustimia.
Minä mumisin jotakin vastaukseksi ja hymyilin tarttuessani Eetun ohjista ja taluttaessani sen Billyn perässä talliin. Riisuin orilta varusteet karsinassa, harjasin sen nopeasti, puhdistin kaviot ja heitin sen selkään talliloimen. Santtu olikin haettu jo aikoja sitten tarhasta, joten minun ei tarvinnut siitä huolehtia. Taputin Eetun kaulaa ennen kuin astuin orin karsinasta ulos ja suljin oven perässäni. Kasasin orin tavarat yhteen kasaan: ravistelin pinteleitä kaikesta, joita ne olivat maastosta mukaansa keränneet, jonka jälkeen rullasin kaikki siisteihin paketteihin. Laitoin pintelit harjapakkiin ja harjapakin Eetun kaappiin. Kuolainten pesun jälkeen ristitin suitset ja laitoin ne satulan viereen omalle paikalleen kaappiin. Heitin Eetun ruokakaukaloon yhden porkkananpuolikkaan. Lukitsin orin kaapin ja pakkasin tavaroita laukkuuni. Kun olin saanut tavarat pakattua, nostin laukun olalleni ja astelin vaivihkaa Santun karsinan luo. Ori nosti päänsä heinistään vilkaistakseen kuka oikein tuli. Juttelin sille omiani avatessani karsinan oven. Santtu pärskähti, muttei kiinnittänyt minuun sen enempää huomiota vaan laski päänsä takaisin heiniin.
”Just, no… tossa sulla pari porkkanaa, jos kelpaa”, mumisin heittäessäni porkkanat orin ruokakaukaloon.
Santtu ei tehnyt elettäkään liikkuakseen kaukalon luo ennen kuin sieltä kuului houkutteleva kolahdus. Ori hörisi nostaessaan päänsä ja astellessaan kaukalon luo. Minä vain nauroin sulkiessani hevosen karsinan oven ja astellessani hyisevään mukamas keväiseen säähän.
Ps. Oon pahoillani, jos tekstissä on joitakin virheitä tai ajatuskatkoja, kun kirjotin tarinan kannettavalla ja en oikee handlaa tätä nii hyvin 
Yritin kuitenkin jonkun verran tarkistella tekstiä. Toivotaan, että saat selvää! Ja sellanen asia vielä, että eikös multa pitäis lähteä se 275v€, joilla ostin noi tavarat Santulle. Kun vielä ainakin näyttää, että mull olis se 317v€...
Rebeccan kommentti:Hei tosiaan, sori, mullakin on ollut näitä ajatuskatkoja tässä.. Otan nuo rahat (: Sun kirjoitustyylisi on niin upea, että eipä siinä oikeasti ole mitään korjattavaa! Kuvaukset sujuvat niin luontevasti että itseänikin ihastuttaa... ^^ Tästä tarinasta 200v€ Seuraavalla kerralla voisit vaikka irtohypyttää Santun, sillä on sen verran energiaa että saisipahan sitä purettua esteillä. Ota joka mukaan, keksit varmasti jonkun sopivan ruunan tai orin hoitajineen. Eetun kanssa voisit mennä ihan koulua, olen sillä muutamiin koulukisoihin osallistunut, joten se tarvitsisi hieman tsemppiä!
Huomasit varmaan että Santulla on uudet kuvat.. Itse olen niihin enemmän kuin tyytyväinen, ne ovat vain jotenkin niin Santtumaiset :'D Ja upeat... [/i]
Mutta jep, tykkäsin, ja kuten huomasit, Eetu ei ihan helpoimpia ole esteillä. Pärjäsit kuitenkin todella hyvin (: Tästä tarinasta huimat 200v€ ja seuraavalle kerralle... hm..