|
Post by Rebecca on Apr 22, 2011 6:12:39 GMT -5
Marja
Olen -96 syntynyt tyttö Etelä-Suomesta. Minulla on vaaleat pitkät hiukset ja vihreät silmät, olen n. 163cm pitkä ja painan 47kg. Luonteeltani voin välillä olla aika ujo, uusille ihmisille. Kuitenkin tutuille taas puhun aivan liikaa. Koitan olla ystävällinen kaikille ja yritän olla avulias. Joskus voin olla myös hieman kärsimätön. Pidän paljon kaikenlaisista eläimistä. Meillä onkin lemmikinä 2 koiraa, 1 kissa, 2 pupua ja 2 marsua. Olen ratsastanut hieman yli 2 vuotta ja nykyään harrastan lännenratsastusta.
|
|
Marja
New Member
Posts: 4
|
Post by Marja on Apr 22, 2011 10:53:05 GMT -5
Suloinen Sofi<3
Katselin ulos ikkunasta ja mietin tulevaa päivää. Olin saanut Bohelian tallilta oman hoitohevosen nimeltään Sofine's Favanje. Ulkona oli onneksi lämmintä vaikka vielä pari viikkoa sitten oli luntakin maassa. Koska tänään on ensimmäinen päiväni kun käyn Boheliassa niin menisin taluttelemaan Sofia maastoon. Kirjoitin nopeasti äidille lapun jossa kerrottiin että menen Boheliaan, siinä luki näin: "Hei äiti! En varmaan ole kotona silloin kun tulet, sillä lähden nyt sille tallille josta kerroin aiemmin. Soitan illemmalla jos voisit tulla hakemaan minut sieltä. Nähdään illalla! T:Marja" Kun olin kirjoittanut lapun valmiiksi päätin ottaa vähän herkkuja mukaan Sofia varten, pakkasin mukaani myös pari leipää että voisin itsekkin syödä tallilla. Vihdoin sain laitettua itseni valmiiksi ja lähdinkin kävelemään kohti Boheliaa. Onneksi tallille ei ollut kauhean pitkä kävelymatka ja maisematkin olivat hienot. Päästyäni tallille huomasin heti Rebecan pihalla ja lähdin kävelemään hänen luoksensa. - Hei Rebecca. Sanoin hiljaa. - Hei, olet varmaan Marja. Voin esitellä sinulle tallia vähän jos tahdot. Rebecca sanoi ystävällisesti. Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan Rebeccaa joka kertoi innoissaan tallistaan. Hän esitteli molemmat tallit, tarhat, kentät ja maneesin minulle, kuuntelin tarkasti sen mitä hän kertoi. Kun olimme tehneet pienen kierroksemme niin lähdin tammatalliin, etsin karsinan 19 jossa Sofi oleskeli. Astuin karsinaan ja näin hoitohevoseni nurkassa, että se osasikin olla suloinen. Pian Sofi jo tulikin korvat hörössä luokseni tutkimaan minua ja silitin sitä kaulasta hiukan. - Oletpas sinä kaunis hevonen. Minä sanoin sille. Sitten lähdinkin hakemaan harjakoria, päätin että harjaisin Sofin kunnolla läpi. Aloitin kumisualla jolla saisin liat hyvin pois, Sofi selvästi piti harjauksesta eikä temppuillut yhtään. Seuraavaksi otin pölyharjan ja harjasin Sofin silläkin huolellisesti läpi, sillä siitä kyllä lähti pölyä ja paljon. Otin vielä pehmeän harjan jolla harjasin Sofin mahan ja jalat. Seuraavaksi aloin puhdistamaan kavioita. Sofi nosti kavionsa innokkaasti ylös, se taisi jo odottaa että pääsisi ulos. Laitoin vielä riimun Sofille ja sitten kaikki oli valmista, se on kyllä yksi kiltimmistä hevosista jota olen hoitanut.. ainakin vielä. Lähdin taluttamaan Sofia ulos tallista kun Rebecca käveli taas vastaan. - Oletkin jo saanut hoidettua sen kuntoon, oletko menossa taluttamaan Sofia maaston? Rebecca kysyi. - Joo. Sinähän sanoit ettei heti kannata ratsastaa ja olen samaa mieltä. Vastasin. - Aivan. Voisin tulla mukaasi ettet eksy retkellänne. Rebecca ehdotti. Sanoin että se olisi hyvä idea, sillä muuten olisinkin varmaan eksynyt. Taputtelin Sofia hieman ja sitten jatkoimme matkaamme ulos Rebecca vierellämme. Juttelimme hänen kanssaan kaikenlaista ja hän kertoi musita hoitajistakin jotain. Menimme lyhyen maastoreitin suuntaan. Sofi alkoi ravaamaan vierelläni, se näytti upealta niin kuin varmasti aina. Kysyin Rebecalta että voisinko antaa Sofille porkkanan, se kuullemma tykkää porkkanoista joten otin repustani yhden ja annoin sen Sofille. Se nappasi sen kädestäni kiltisti ja jatkoimme matkaa, itse voisin syödä sitten kun menemme takaisin tallille. Katsoin kelloa ja huomasin että olin ollut jo melkein 2h tallilla. Miten ihmeessä aika menikään niin nopeasti. Juoksimme hetken Rebecan kanssa ja koitin saada Sofiakin laukkaan hetkeksi, se nostikin sen innoissaan. Rebecca näytti minulle hiukan eri reittejä ja siksi meillä kesti hieman kauemmin, jonkin ajan päästä kuitenkin olimme jo tallilla. Sofi oli kulkenut koko matkan kiltisti vierelläni. Vein Sofin karsinaansa ja otin siltä riimun pois, puhdistin sitä harjalla hiukan ja puhdistin kaviot nopeasti. Silittelin Sofia vielä ja hyvästelin sen. - Olet sinä kyllä suloinen hevoinen. Minä sanoin ja lähdin karsinasta. Sofi hirnui vielä hyvästiksi. Lähdin ulos ja sanoin Rebecallekkin hyvästit. Tulisin varmaan taas huomenna käymään tallilla. Mutta nyt oli aika lähteä kohti kotia.
Siinä oli ensimmäinen tarinani. Loppu oli ehkä vähän hätiköity, mutta toivon että pidit tarinastani.
~Marja
Rebeccan kommentti:
Hyvä ensimmäinen tarina, tosiaan hieman hätiköity loppu, mutta mitä pienistä (; Ota seuraavalla kerralla mukaan muitakin hoitajia hoitajineen, heitä on ok käyttää tarinoissa mukana. Ainiin, Sofi on kuitenkin hieman isompi hevonen, joten et saa sitä laukkaamaan vierelläsi (: Sitten pieni korjaus kirjoitukseesi;
"- Aivan. Voisin tulla mukaasi ettet eksy retkellänne. Rebecca ehdotti." -> "- Aivan. Voisin tulla mukaasi ettet eksy retkellänne, Rebecca ehdotti."
Huomasitko pienen pilkun tuolla noin? Pilkku saa tekstistä helpompilukuista, eli joka kohtaan mitää "joku sanoo jotakin", laita pilkku, Rebecca kertoi. ^^ Jatka vielä maasta käsin käsittelyä esimerkiksi juoksuttamalla maneesissa. Saat tästä tarinasta 50v€, jatka samaan malliin!
AINIIN! Katso pakollinen tehtävä kaapistasi
[/i]
|
|
Marja
New Member
Posts: 4
|
Post by Marja on Apr 24, 2011 12:45:37 GMT -5
Juoksutusta maneesissa
Heräsin aamulla 9 jälkeen. Menin keittiöön ja otin kaapista murot sekä jääkaapista maidon. Söin muroni nopeasti ja menin olohuoneeseen lukemaan hetkeksi, odotin että äitini heräsi ja sitten menin juttelemaan hänelle. - Huomenta äiti, minä sanoin. - Ai huomenta. Oletpa sinä herännyt aikaisin, äiti vastasi. - Joo. Ajattelin mennä tänään aikaisin tallille, sanoin. - Selvä. Voin viedä sinut puoli 11 aikaan sinne kun menen käymään mummin luona, äiti sanoi. Nyökkäsin ja menin huoneeseeni. Laitoin vaatteet päälleni ja hiukseni kiinni, katsoin oliko ulkona lämmintä vaikka tuskin näin aikaisin kauhean lämmintä olisikaan. Aurinko ainakin lämmittäisi mukavasti. Katsoin tv:tä vähän aikaa ja hetken päästä äiti huusikin että voitaisiin lähteä. Autolla ei kestänyt kauan joten olimme nopeasti tallin pihalla. Hyvästelin äitini ja sanoin että voisin kävellä kotiin. Hevoset olivat tarhassa joten voisin ensimmäiseksi vaikka siivota Sofin karsinan. Kävelin talliin ja etsin Sofin karsinan, putsasin sen huolellisesti ja hain lisää puruja. Varmistin vielä että Sofilla olisi tarpeeksi vettä. Suljin karsinan oven ja huomasin jonkun tytön tulevan luokseni. Hän sanoi nimensä olevan Kamilla ja kerroin omani hänelle. Juttelimme kaikenlaista ja kerrottuani että menen juoksuttamaan Sofia maneesiin Kamilla ehdotti että hän voisi tulla seurakseni sinne. Tietenkin se sopi minulle. Hain riimun ja lähdin hakemaan Sofia tarhasta. Lähestyin Sofia varovasti ettei se lähtisi juoksemaan pois päin minusta, onneksi sen sai helposti kiinni. Viivi meinasi tulla mukaamme, mutta onneksi sain suljettua portin ajoissa. Vein Sofin karsinaansa ja pyysin Kamillaa odottamaan sen aikaa että saisin puhdistettua Sofin. Aloitin harjaamisen taas kumisualla, tällä kertaa siitä lähti vähemmän likaa. Sitten otin pölyharjan ja harjasin Sofin silläkin kunnolla. Tarkistin sen jalat jotka onneksi olivat kunnossa. Seuraavaksi otin kaviokoukun. Sofi nosti jälleen jalkansa kiltisti ylös jo melkein ennen kuin niihin edes koski. Sen kaviot olivat aika puhtaat eli niiden putsaamisessa ei kestänyt kauan. Taputin Sofia kaulalle ja lähdin taluttamaan sitä Kamillan luokse. - Kamilla! Voimme nyt mennä maneesiin, ilmoitin hänelle. - Selvä. Tulen perässänne, Kamilla vastasi. Talutin Sofin maneesiin ja Kamilla tuli perässä. Taluttelin Sofia hetken maneesia ympäri ja tein sen kanssa pieniä ympyröitä, sitten otin riimunarun pois ja annoin sen juosta vapaasti. Se näytti nauttivan laukkaamisesta, katselin Sofia ja kylläpäs se näytti innostuneelta. Juoksutin Sofia vielä jonkun aikaa ja sitten lähestyin sitä varovasti, olin juuri saamassa sitä kiinni kunnes se taas lähti laukkaamaan. Pyysin että Kamilla auttaisi vähän ja saimmekin sen yhdessä kiinni. Laitoin riimunarun takaisin kiinni ja taluttelin sitä vielä hetken maneesissa. - Ajattelitko mennä kohta ratsastamaan tai jotain? Kysyin Kamillalta. - Menen varmaan vasta vähän myöhemmin, mitä kello muuten on? Kamilla kysyi. - Odota hetki niin katson. Se on öö.. 12.45, minä vastasin. Vein Sofin karsinaansa ja otin siltä riimun pois. Kamilla meni oman hoitohevosensa luokse joten hyvästelin hänet jo valmiiksi. Hain harjakorin ja aloin taas harjaamaan Sofia. Onneksi se ei ainakaan nyt ollut kovin likainen, puhdistin vielä kaviot. Annoin Sofille ruokaa ja lisäsin sille hiukan vettä. Sitten jätin sen syömään. Rebecca käveli minua vastaan ja moikkasin häntä. - Hei Marja, Rebecca vastasi iloisena. - Mitäs olet tehnyt tänään? Hän kysyi vielä. - Siivosin Sofin karsinan ja juoksutin sitä maneesissa, vastasin. - Hienoa, voisit vielä puhdistaa vaikka sen satulan, Rebecca ehdotti. - Hyvä idea, minä sanoin ja lähdin hakemaan Sofin satulaa. Puhdistin satulan ensin saippualla huolellisesti ja sitten rasvasin sen. Kun vihdoin olin valmis niin ilmoitin Rebecalle että lähtisin nyt kotiin. Menin vielä Sofin karsinan luokse ja silittelin sitä hetken. - Heippa heppaseni. Nähdään taas huomenna, minä sanoin. Sitten lähdin ulos, katsoin vielä talliin ja mietin mitäköhän huomiselle keksisin. Tänään oli kyllä upea päivä, ajattelin kävellessäni tietä pitkin kohti kotiani.
~Marja
Rebeccan kommentti:
Kiva tarina, tykkäsin! Saat tästä 60v€, ja annan vielä muutamia vinkkejä; Lisää välillä joukkoon kuvauksia, kuten esimerkiksi hajuja + tunteita, fiiliksiä. Esimerkkinä kirjoitan nyt vaikka;
"Astahdin Bohelian pihaan ja hätkähdin haistaessani savun. Lähdin jo juoksemaan, kunnes tajusin Benin kuullottavan ruohoa. Palavan ruohon haju pisti nenääni ilkeästi, ja pyyhkäisin nenääni. Pyörittelin silmiäni, ja irvistin virnuilevalle Benille jonka jälkeen astuin sisään valoisaan talliin"
Esimerkkinä tällainen. Lisää sinne tänne adjektiiveja + sattumuksia; astuitpa lantakasaan, sait haavan, hevonen astui varpaalle, mitä vain! Seuraavalla kerralla liikuttele vielä maastakäsin (HUOM tauko), jonka jälkeen saatat päästä hyvällä tuurilla selkään.. (:
|
|