H Hermione & Venetsia

[Rebecca]

Hermione

Olen siis 12 vuotias tyttö, ja rakastan hevosia. Omistan 18 vuotiaan islanninhevosen. Pidän oikeastaan kaikista eläimistä, mutta erityisesti hevosista ja koirista. Rakastan lukemista ja luen Harry Potter- ja Nummelan ponitalli kirjoja. Olen huumorintajuinen ja ystävällinen tyttö ja osaan kuunnella muita ihmisiä. Kaikki kaverini sanovat, että minulla on kestohymy tai että olen aina iloinen. Olen joskus hieman uhkarohkea ja porskutan aina täysillä eteenpäin, enkä jää murehtimaan vanhoja. Olen erittäin positiivinen. Minulla on kiharat vallattomat vaaleat hiukset jotka oluttuvat hieman olkapäiden alapuolelle. Yleensä hiukseni ovat poninhännällä. Ylläni on tallilla yleensä ruskeat ruudulliset ratsastushousut ja violetti ratsastustakki. Olen noin 147 cm. pitkä.

[hermione]

- Huomenta äiti! huudahdin tullessani alakertaan syömään aamiaista.
- No huomenta, äiti sanoi hieman unisena.
- Menen tänään Boheliaan hoitamaan minun hoitsua. Sen nimi on Vera ja-, Selitin innoissani.
- Hyvä on, hyvä on, mutta olit vasta kuumeessa, joten laitathan paljon vaatetta, sillä muuten voit vilustua uudelleen ja sitten jäät todella pahasti jälkeen koulussa.
- Joo joo…, sanoin ja söin puuroa, jota äiti oli tehnyt.
Ulkona ei ollut edes pakkasta, eikä tuullutkaan, joten minulla oli oivallinen hevosen hoito keli. Voisin mennä aluksi juoksuttamaan sitä maneesiin ja sitten voisin käyttää sitä taluttamalla vaikka maastossa tai missä ikinä keksinkään. Minulle tulee olemaan mukava päivä! Tunsin sen luissani.
Kunhan olin syönyt menin hakemaan ylhäältä vaatteeni ja puin ne nopeasti päälleni. Sitten vielä ulkovaatteet ja olin valmis lähtemään Boheliaan.

Kävelin pyörätietä eteenpäin, tai pikemminkin minä juoksin. Minulla oli jo hieman kiire, sillä päivällä maneesi olisi kuitenkin varattu. Saavuin Bohelian pihaan ja menin katsomaan Astaa jolla Sue oli juuri lähdössä pihalta.
- Heippa Sue! tervehdin iloisesti.
- No moi! Sinua ei olekaan pitkään aikaan tallilla näkynyt, ettet vain olisi poikien kanssa hengaillut, Sue kiusasi.
- No eläs nyt, olen ollut sairas pedissä. Minulla on ollut kuumetta. Oletko menossa maastoon? sanoin iloisesti.
- Joo, niin minä vähän ajattelin. Tuletko mukaan? Sue kysyi.
- Kiitos, mutta taidan mennä juoksuttamaan, sillä viimeksi minä ratsastin, sanoin pahoittelevasti.
- Okei, ei se mitään, Sue sanoi ja lähti liikkeelle.
Menin talliin ja kopistelin ovella kenkiäni. Tallissa oli todella siistiä. Joka paikka suorastaan kiilsi puhtautta. Kukakohan siellä oli niin hyvin siivonnut? Ihmettelin. Menin peremmälle ja Veran karsinalle. Kurkistin sisään, mutta siellä ei ollutkaan ketään. Mitä jos Vera olikin varastettu?!

Säntäsin hädissäni toimistoon. Siellä oli muutama tallityttö. Vahingossa päästin suustani ”intiaanien sotahuudon” ja huudahdin sitten:
- Vera on varastettu! Se ei ole karsinassa. Se oli varmasti Voldemort. Tiedät kai kuka on palannut! Ainiin, Harry ja ystävät kukistivat hänet kirjassa ” kuoleman varjelukset”.
Huoneessa olevat tytöt katsoivat ensin minua hämillään, sitten he purskahtivat nauruun. No kieltämättä se saattoi tuntua hieman oudolta kun kesken hiljaisuuden yksi hoitaja ryntää sisään ja väittää että Voldemort on vienyt hänen hevosensa.
- Anteeksi, mutta onko tämä jotain pilaa? yksi tytöistä kysyi.
- Öö… Ei, mutta innostuin vain ja olen hieman persoonallinen, joten älkää minusta välittäkö.
- Vera taitaa olla tarhassa. Luulen että Rebecca Voldemort vei sen tarhaan, se sama tyttö sanoi ja nousi ylös.
- No kiitti sitten, sanoin ja minulla nolotti todella paljon. Tästä saataisiin vielä kuulla.
Menin nolona ovelle ja hain riimunnarun varustehuoneesta. Kipitin pihalle ja katsoin ympärilleni. Ai siellähän se olikin. Vera oli väärässä tarhassa, joten en ilmeisesti ollut hoksannut sitä. Menin sen luo ja laitoin riimunnarun lukon sen päitsiin. Yhtäkkiä kuulin takaani huutoa.
- Hei! Mihin sinä viet Lottaa?
- Öö… Lottaa mutta tämähän -, silloin vasta huomasin erehdykseni.
Olin vahingossa ottamassa väärää hevosta. Eihän Vera edes näyttänyt tältä Lotaksi nimitetyltä hevoselta. Otin riimunnarun pois. Olin jälleen kerran mokannut kunnolla. Minulle sitten aina vaan sattuu ja tapahtuu. Menin pois aitauksesta ja huomasin, että Vera olikin omassa tarhassa ja odotti että tulen hakemaan sen. Menin Veran karsinalle ja laitoin sen kiinni. Rapsuttelin sitä vähän aikaa, nimittäin olin niin punainen, että joku olisi voinut luulla että olin saanut allergia kohtauksen, vaikka kaikki oikeasti johtui vain siitä että olin niin nolona. Avasin portin oven ja talutin Veran sisälle talliin ja sieltä sitten omaan karsinaan.

Kun olin saanut Veran karsinaan, hain harjat ja aloitin harjaamisen kaulalta alaspäin, kuten tavallisesti. Minulla ei ollut mitään hoppua, joten harjailin vain rauhassa. Vera nautti ja sen alahuuli alkoi roikkua hassusti. Kun harjaus oli suoritettu, puhdistin vielä kaviot. Ne olivatkin puhtaat. Ainoastaan yhdessä kaviossa oli pieni kivi. Se irtosi helposti. Tarkistin vielä ettei Veralla ollut riviä. ( Ruukaan aina tarkistaa ). Veran jalat olivat terveet ja todella hyvässä kunnossa.
Laitoin karsinan oven kiinni ja menin etsimään Rebeccaa. Minulla nimittäin piti kysyä, voisinka juoksuttaa Veraa maneesissa. Rebecca olikin tallipihalla, joten minulla ei tarvinnut pitkälle kävellä. Menin Rebecan luokse.
- Hei Rebecca! huudahdin.
- Heissan! Rebecca sanoi iloisesti.
- Ajattelin vain kysyä, olisiko maneesi vapaana, sillä ajattelin juoksuttaa Veraa siellä, ilmoitin asiani.
- Kyllä se vapaana on, mutta tulisikohan vaikka Jessica mukaasi juoksuttamaan. Hän aikoi mennä tänään juoksuttamaan Qamua. Hoitsunne juoksevat paremmin jos niitä on kaksi ja muutenkin, Rebecca vastasi.
- Okey. Menen hakemaan Jessican, sanoin ja harpoin takaisin talliin.
Kävelin Qamun karsinalle ja siellähän Jessica hääräilikin.
- Hei Jessica, sanoin ja silitin Qamun silkkistä turpaa.
- No moi, Jessica vastasi ja nousi seisomaan.
- Tulisitko sä mun kaa juoksuttamaan maneesiin? kysyin.
Jessica näytti iloiselta.
- Tottahan toki minä tulen, Jessica sanoi.
- Hyvä! Olenkin jo hoitanut Veran, joten jos sinulla on vielä joku juttu kesken, niin voit tulla perässä. Minä voin mennä jo edeltä ja talutella Veraa maneesissa, sanoin iloisesti.
- Oke. Tehdään vaan sillain. Minulla pitäisi vielä puhdistaa Qamun kaviot ja sitten voin tulla.
Menin takaisin Veran karsinalle ja laitoin riimunnarun takaisin. Sitten talutin Veran maneesiin.

Aloitin kiertämällä maneesia ympäri. Vera oli pirteällä päällä, joten olin varma, että se juoksisi hyvin. Tein voltteja kulmissa ja muutaman keskiympyrän. Kokeilimme myös hieman ravia. Kaikki sujui todella hyvin. Ja sitten Qamu ja Jessica tulivatkin jo maneesiin. Päästimme molemmat hoitsumme irti riimunnarusta ja ne spurttasivat yhdessä täysillä eteenpäin.
Vera laukkasi innoissaan. Se piti kovasti, kun sai juosta pitkästä aikaa oikein kunnolla. Se heitti muutaman pukin ja samalla päästi pari mojovaa ”paukkua”. Naurahdimme Jessican kanssa. Juoksutimme polleja ja se otti myös omankin kunnon päälle, mutta sehän on vaan hyvä. Qamukin tykkäsi juosta. Se laukkasi Veran edellä ja välillä heitteli takapäätään.
- Voi ku ne näyttää onnellisilta! huudahdin ja katselin miten kaksi niin kaunista hevosta laukkasivat sydämensä kyllyydestä.
- Oih! Olisipa jo kesä, niin voisimme päästää ne laitumelle ja ne saisivat laukata tuulta vasten ja välillä pysähtyä syömään ja-.
- Jessica! Mutta nyt elämme tätä hetkeä, joten nautitaan nyt tästä, sanoin ja purskahdimme nauruun.
Sitten hevoset pysähtyivät ja alkoivat piehtaroida. Otin kännykälläni muutaman kuvan. Ne näyttivät pitävän siitä. Annoimme niiden piehtaroida rauhassa. Sitten juoksutimme vielä vähän. Sitten otimme hepat kiinni. Menimme niiden luokse riimunnaru selän takana, jotta ne eivät juoksisi karkuun. Ne antoivat hyvin kiinni.
Taluttelimme niitä jonkin aikaa maneesissa. Taivuttelimme niitä ja yhtäkkiä sain loisto ajatuksen.
- Jessica! Mitä jos tehtäis riimunnarusta ohjat ja mentäs näitten selkään. Voitais pikkusen ratsastaa. Haettais vaan äkkiä tallista kypärä ja sitten mentäis.
Jessica mietti hetken, mutta sanoi sitten:
- Hyvä on. Minä voin hakea kypärät, jos pidän sillä välin kiinni Qamusta. Voit vaikka tehdä sillä välin ne ohjat.
Niin sitten teimmekin. Tein todella tiukat solmut. Vetosolmut kuitenkin. Tarkistin vielä, että ne varmasti pitävät. Pian Jessica saapuikin jo kypärien kanssa.
Laitoin kypärän päähäni ja punttasin sitten Jessican Qamun selkään. Pääsinkin itse omin avuin Veran selkään, joten ei tarvinnut raahata mitään tuoleja joiden päältä voisi nousta. Maiskautimme hepat liikkeelle ja menimme pitkillä ohjilla käyntiä. Teimme voltteja ja kaikenmaailman kiemuroita ja häkkyröitä. Minulla oli aluksi hieman tasapainon kanssa ongelmia, mutta kun rentouduin ei niitä enää ollut. Jessicallakin meni hyvin. Qamu asteli kiltisti ja rennosti. Haaveilin kaikenlaista. Oli todella mukavaa ratsastaa välillä hieman erillä tavalla. Pidin kovasti uuden testaamisesta. Taputin Veraa palkkioksi, kun se meni niin hienosti.
- Mennäänkö ravia? Jessica kysyi.
- Okei, mutta ihan semmosta höttäravia, vastasin.
Annoin kevyesti pohkeita. Vera lähti aluksi aika ripeään raviin, mutta sain sen hillitympään. Vera alkoi olla jo todella kootussa ravissa.
- Hyvä Vera, Hyvä tyttö! Hihkuin Veran selästä.
Tein muutaman raviympyrän.
- Ihanaa! huudahdin.
- Sanos muuta! Tämä oli kyllä hyvä idea, tämä ilman suitsia ja satulaa ratsastaminen, Jessicakin sanoi.
Otimme käynnin ja paijailimme hevosia kiitokseksi. Sitten menimme muutaman kierroksen käynnillä ja hyppäsimme pois selästä. Täräytin hieman jalkojani, mutta ei se mitään, ei se pitkään sattunut. Talutimme hepat takaisin talliin. Veran ja Qamun karsinat olivat vastapäätä, joten saatoimme samalla jutella kun hoidimme hevosia. Harjasimme pollet kunnolla joka ikistä karvaa myöten ja puhdistimme kaviot. Ne olivatkin puhtaat. Lopuksi annoin Veralle porkkanan, jonka olin pihistänyt jääkaapistamme. Vera hamuili sen huulillaan kädestäni ja rouskutti porkkanan tyytyväisesti. Sitten minulla piti viedä Vera ulos, nimittäin ajattelin siivota karsinan. Laitoin Veran riimunnaruun ja talutin sen ulos karsinasta, ulos tallista ja en sentään ulos karsinasta, vaan suoraan karsinaan ja päästin sen vapaaksi, ja se lähti innoissaan kiertämään tarhaa ympäri.
Menin takaisin talliin ja kävin hakemassa kottikärryt ja talikon. Pukkasin ne Veran karsinan eteen ja sitten ei muuta kuin lantaa luomaan. Minusta se oli mukavaa. Jätöksiä olikin paljon, joten ei ihan riittänyt, että kävin yhden reissun lantalassa, vaan minulla piti käydä siellä kahdesti. Mutta siivouksen jälkeen karsina olikin putipuhdas. Aikaakin oli hurahtanut sen verran, että minulla olikin jo hieman kiire kotiin. Keräsin tallista kaikki kamppeeni ja lähdin takaisin kotiin. Taas oli yksi ihana päivä vietetty Bohelian tallilla.

Rebeccan kommentti:

Kiva tarina, mutta HUOM
Qamu on ori, eikä sitä saa juoksuttaa missään nimessä Veran kanssa samaan aikaan.
Muuten tarina oli lennokas, ja mukava, eikä haittaa ollenkaan vaikka nousittekin hetkeksi selkään ilman satulaa tai suitsia. (Hyvä että mainitsit laittavasi kypärän päähäsi!) Joten kyllä, kehityt koko ajan, ja tykkäsin paljon tästä tarinasta, josta saat 90v€. Seuraavalla kerralla voisit vaikka lähteä maastokävelylle ihan taluttaen, voit ottaa jonkun (tamman kanssa) mukaan (:

[hermione]

Tänään en kohella ( ainakaan pahasti )

” Rakas päiväkirja. Minulle sattui tänään kaikenlaista, tallilla siis. Kerron kaiken alusta alkaen, niin pysyt varmasti mukana.

Heräsin varhain aamulla, noin kuudelta. Olin ajatellut jo sen päivän lukujärjestyksen. Se menee näin: Kun olen tehnyt aamutoimet lähden tallille. Siellä aluksi haen Veran tarhasta, jos se on siellä. Vien sen karsinaan ja hoidan. Sitten käyn ratsastamassa maneesissa, jos siellä siis ei ole tuntia. Voisin vaikkapa hypätä esteitä tai mennä koulua. Lopuksi varmaan käväisen maastossa käynnillä. Sitten hoidan Veran uudestaan ja vien ulos tarhaan. Voisin vaikka puhdistaa Veran karsinan tai jotain.
Herättyäni ajatuksistani, aloitin reippaasti aamutoimet. Pukeuduin nopeasti ratsastus vaatteisiin. Minulla oli jalassani ratsastushousut. Oli minulla myös tietysti ratsastustakkikin. Se oli violetti tuulitakki. Puettuani kaikki vaatteet lähdin alakertaan. Olin tehnyt illalla itselleni aamupalan, jonka voisin syödä nyt aamulla. Olin tehnyt hedelmäsalaattia ja ruisleivän, jonka päällä oli juustoa ja kinkkua. No ehkä minulla ei tarvitsisi noin yksityiskohtaisesti kertoa. Kun olin syönyt menin eteiseen ja vedin saappaat jalkaani.
Muutaman minuutin kuluttua kiiruhdinkin jo Boheliaa kohti. Minulla olikin jo hieman kiire, jotta ehtisin ennen kuin tunnit alkaisivat. Pidin kyllä muutenkin käydä aamulla tallilla. Minusta se vain oli niin rentouttavaa. Toki minä tykkäsin myös päivälläkin käydä. Saavuinkin jo Boheliaan. Pihalla ei ollut ketään. Menin siis talliin, joka oli myös tyhjä, hevosia lukuun ottamatta. Kävelin Veran karsinalle. Siellähän se olikin. Se mussutteli tyytyväisesti aamuheiniä. Niitä oli enää muutama vain jäljellä.
- No mitäs tamma? lepertelin Veralle.
Vera nuuhkaisi kättäni ja sen silkkinen turpa hamuili sitä.
Olipas hauskaa olla jälleen tallilla, ajattelin itsekseni. Rapsuttelin ja juttelin Veralle noin viisi minuuttia ja hain sitten harjat ja muut hoitovälineet. Aloitin harjaamisen. Vera nautti kovasti. Se olikin päässyt hieman sotkuiseksi, se oli nimittäin varmaan piehtaroinut tarhassa. Sillä irtoili jo talvikarvakin, joten harjaa sai puhdistaa tuon tuostakin. Otin kännykälläni kuvan Verasta kun sen alahuuli roikkuin noin puolimetriä. No nyt kyllä hieman valehtelin, mutta kun olin kavioiden ottamista vaille valmis otin kaviokoukun käteeni ja puhdistin kaviot. Niin yksinkertaista =). Mutta nyt asiaan. Kaviot olivat hyvässä kunnossa. Laitoin kaviokoukun takaisin laatikkoon ja menin sitten hakemaan satulaa satulahuoneesta.
Otin satulan ja menin takaisin Veran luokse. Asettelin satulan paikoilleen. Ihmettelin, miksi se ei meinannut oikein istua Veran selkään. Se oli auttamatta liian iso. Hetken kummasteltuani kuulin varustehuoneesta huutoa. Lähdin kiireesti varustehuoneeseen. Saavuttuani sinne huomasin, että siellä oli Kamilla, Jessica ja Sue. He tuijottivat satulatelinettä.
- Mitä täällä on tapahtunut? kysyin hämilläni.
- Joku on vienyt Lotan satulan! Minun oli määrä ratsastaa sillä tänään, mutta ilmansatulaa en ehkä kuitenkaan haluaisi mennä. Tiedätkö sinä kenties missä se on? Kamilla kysyi.
- Lotan satula, hmm… Hetkonen! Käyn tarkistamassa yhden jutun, sanoin ja lähdin vikkelästi Veran karsinalle.
Sinne saavuttuani katsoin hieman tarkemmin Veran satulaa, paitsi että se ei ollutkaan Veran satula vaan Lotan! Jälleen kerran minä mokaan! Otin satulan Veran selästä ja kiikutin sen takaisin varustehuoneeseen.
- Tässä, sanoin ja selitin erehdykseni.
- No kaikille sattuu vahinkoja, Kamilla sanoi hyväntuulisesti. Oli niin ihanaa kun oli niin sydämellisiä tallikavereita.
- Gilderoy Lockhart on varmaan loihtinut minulle muisti taijan, sanoin ja purskahdimme raikuvaan nauruun.

Kunhan olimme selvinneet ”naurukohtauksestamme” aloitimme kaikki taas tallityöt. Menin satuloimaan Veraa, tällä kertaa hänen oikealla satulallaan. Se istuikin Veralle paljon paremmin. Kiristin satulavyötä pikkuhiljaa. Välillä suitsin Veran ja laitoin jännesuojat etujalkoihin ja takajalkoihin hivutussuojat. Sitten kiristin taas satulavyötä. Tällä tavalla ei tarvitse käyttää niin paljoa voimia, sillä hevonen ei pullistele ainakaan niin paljoa.
Talutin Veran maneesiin. Siellä ei ollut ketään ja estekenttäkin oli valmiina. Mittasin jalustimet oikean kokoisiksi ja laitoin kypärän päähäni. Sitten vain selkään! Ponnistin Veran selkään ja maiskautin sen liikkeelle. Se asteli rauhallisella käynnillä kenttää ympäri. Rentouduin ja aloitin istunnan korjaamisen. Painoin kantapäitä alaspäin ja oikaisin selkäni suoremmaksi. Tein voltteja ja ohjasin ne istuinluilla ja pohkeilla. Olin selvästikin edistynyt, sillä sain Veran kuuntelemaan hyvin istuinluillani. Taputin itseäni selkään palkaksi. Maiskautin Veran raville.
Aluksi ravi oli aika nykivää. Korjailin omia virheitäni ja yritin saada Veraa hieman pyöreämpään raviin. Ja simsalabim! Vera alkoi mennä jo kuolaimella. Sen kaula oli sirosti kaarella.
- Hyvä Vera, hyvä, kehuin Veraa.
Olin todella innoissani. Koskaan aikaisemmin Vera ei ollut mennyt minulla niin hyvin. Se oli kuin taikuutta. Nyt olimme yhtä! Hidastin lopulta raviin ja taputtelin Veraa kaulalle. Sitten pillahdin itkuun.
- Mikä hätänä? kuulin äänen takaani. Käännyin ja näin Amandan.
- Eei mikään, Olen vain niin iloinen. Näitkö äskeisen ratsastuksemme? Se oli kuin unta! sanoin ja lopetin niiskuttamisen.
- En valitettavasti nähnyt, mutta uskon, että se oli hienoa. Olet lahjakas, Amanda sanoi. Hän on todella hyvä sydäminen.
- Kiitti! sanoin ja maiskautin Veran käynnille.
Jatkoin ratsastusta ja Amandakin lähti puuhailemaan omiaan. Katsoin esterataa. Se näytti juuri minun tasoiseltani. Ei kovin vaikea mutta ei ihan helppokaan. Se alkoi kahdesta kavaletistä ja sitten tuli pystyeste, joka oli noin 60cm. Sitten tuli muuri. Ja viimeisenä oli ristieste.
Ohjasin Veran radan alkuun ja nostin laukan. Laukka oli sopivan pyöreää. Tietysti siinä oli hiottavaa, mutta hyvä alkajaisiksi. No niin. Nyt tulimme kavaleteille. Ensimmäinen meni hyvin ja toinenkin moitteettomasti. Kaarsimme pystyesteelle. Ja sitten ponnistus ja yli meni! Vera oli aivan huippu esteillä. Ihan pikkuisen takajalka hipaisi estettä, mutta se ei pudonnut, eikä Verakaan loukkaantunut.

HUOM HUOM HUOM TÄNNE VÄLIIN!

Saat muokattua tekstiä klikkaamalla tekstin oikealta ylhäältä nappulaa "modify" - silloin voit kirjoittaa kaiken tekstin samaan. Nytkin voit poistaa tämän tarpeettoman kommentin kun jatkan seuraavan kerran tarinaasi (: