”Hän, sai mut uskomaan hän, sai mut toivomaan hän, ja vielä enemmän…”
Kävelin leveää soratietä pitkin aina vähän valiä kohentaen laukkuni asentoa olallani. Aamulla oli hieman satanut, ja sen takia maa olikin osittain sukeltanut veden alle. Kello oli varttia vaille yksi ja minä olin jo melkein Boheliassa. Olin ylättänyt täysin itseni herätessäni kukonlaulun aikaan ja vielä niin, ettei minua väsyttänyt tippaakaan. Aurinko ei päässyt paksujen tummien pilviharsojen välistä paistamaan, mutta ei sen kyllä tarvinnutkaan – sopivan lämmin kun olikin, vaikkei aurinko paistanutkaan. Itse olin alkumatkasta lähestulkoon tukehtua, kun olin pukenut itselleni paksun hupparin päälle vielä takin, jonka tosin olin heittänyt jo aikoja sitten laukkuun. Käännyin risteyksestä Bohelian suuntaan ja kymmenkunta askeletta myöhemmin olin saapunut tutun tallin pihalle. Olin astelemassa oritalliin, kunnes huomasin tallirakennuksen kulman takaa kurvaavan laikukkaan nelijalkaisen. Se pienen pömppömahan omistava elukka ravasi vauhdikkaasti luokseni.
”Mitä poika?” minä kysyin koiran haukahtaessa rajusti ja kiehnätessä jalkojeni juuressa samalla kun olin kumartunut rapsuttelemaan koiran kylkeä.
Fero siinä hetken keikkui vieressäni, kunnes jatkoin matkaani ja siinä samassa koirankin mielenkiinto minuun hävisi ja se jatkoi matkaansa Rebeccan talon suuntaan. Kuono maassa ja häntä innokkaasti keinuen sympaattinen luppakorva hävisi lehdettömien pensaiden taakse, jotka olivat aika karun näköiset niin paljaina.
”Ama hei, voisiksä käydä jossain vaiheessa korjaamassa maneesista muutaman esteen veks. Mä en kerkee tehä sitä, koska mun on lähettävä hakemaan kaupungista parit rehusäkit”, Rebecca kysäisi minulta saapuessaan Eetun karsinan eteen.
”Selvä. Mähän voisin loikkia niitä Eetun kanssa”, sanoin kysyvän äänensävyn kera.
”Joo, soppiihan tuo… kunhan vaan korjaat ne sitten”, Rebecca naurahti minun nyökätessäni ja jatkaessani tämän jälkeen orin karvapeitteen harjailua.
Nainen huikkasi minulle moikat ennen kuin astui ovesta ulos ja oritalliin laskeutui hieman painostava hiljaisuus muutaman orin rouskutellessa rauhallisesti heiniään.
Ori ahmi päiväheiniään korvat sivuilla ja nosteli koipiaan sen mukaan mitä tältä pyysin. Pian olin saanut orin siihen pisteeseen, että oli aika heittää varusteet selkään. Työnsin lukitun harjapakin takaisin orin henkilökohtaiseen kaappiin ja vedin sieltä esiin satulan suitsineen sekä suojineen. Asetin satulan karsinan edessä olevaan telineeseen ja suitset jätin koukkuun roikkumaan. Käsissäni oli tällä hetkellä vaaleanvihreät jänne- sekä hivutussuojat, joiden tarroja availin. Kun olin saanut kaikkien neljän suojan tarrat auki, saatoin kumartua Eetun jalkojen luo ja kiinnittää suojat niihin. Minulla oli kädessäni myös mustat ja risaiset neopreenibootsit, jotka kietaisin lopuksi orin etujalkoihin.
”Sulle pitäis hommata uudet bootsit, iha järkyttävän näköiset nää sun vanhat”, sanoin suoristaessani selkäni ja astellessani ulos karsinasta.
Nostin telineen päällä loikoilevan satulan käsivarsilleni ja kiikutin sen Eetun karsinaan.
”Mm, satula se vaan on… ei se syö sua”, juttelin orille, joka oli mulkaissut satulaa siihen malliin, että sitähän ei herran selkään laitettaisi.
Kun satula oli kuitenkin saatu orin selkään ja vyö oli kiinnitetty ensimmäiseen reikään, saattoi ottaa karsinan edestä roikkuvat suitset käsiinsä ja avata ne ristityksestä. Viskasin ohjat reippaasti orin pään yli, jonka jälkeen Eetu veti päänsä heti takaisin vähäisiin heiniinsä.
”Mitä sä sieltä syöt, kun ei siellä oo mitään”, murisin samalla kun kiedoin toisen käteni orin kaulan alle ja vedin ylöspäin.
Eetu painoi nopeasti korvat niskaansa ja veti päänsä vauhdikkaasti ylös samalla kun astui varovaisen askeleen taaksepäin. Empä kauheasti välittänyt tästä vaan tarjoilin kuolaimia Eetulle. Ori ei näyttänyt pitävän tästä vaan narskutteli ärsyyntyneenä hampaitaan yhteen ja kohotteli päätään yhä ylemmäs.
”Tänään on ketutuspäivä, nii… kyllä. Ei voi edes suutaan avata nyt. Eetu ei voi avata suutaan, ei missään nimessä… Nyt pitää olla mahdollisimman hankala pieni poni”, lässyttelin hevoselle ja nousin varpailleni, jotta saisin kuolaimet vasten hevosen huulia.
Työnsin sitten toisen käden peukaloni orin hammaslomaan, jonka jälkeen Eetu avasi vastahakoisesti suunsa ja sain työnnettyä kuolaimet hevosen suuhun. Pidin suitsia kokoajan ylhäällä, jottei ori olisi saanut vetäistyä päätään pois ja kuolaimet olisivat siinä samassa lentäneet ulos suusta. Ujutin niskahihnan korvien taa ja oioin hevosen tumman harjan hihnan alta suoraksi.
”Noniin, oliko se noin kamalaa?” kysäisin hevoselta, joka nyt pureskeli kuolainta suussaan ja oli kääntänyt korvansa höröön.
Kiinnitin vielä leuka-, turpa- ja alaturpahihnan ennen kuin taputin oria kaulalle ja talutin sen oven luo. Kurotin orin kaapin päältä kypärän, raipan sekä hanskat. Kun olin saanut kypärän päähäni sekä hanskat ja raipan käteeni, otin ohjat orin kaulalta ja jatkoimme sitten matkaamme maneesiin.
Ori käveli rauhallisesti parisen metriä irti maneesin seinistä ja ojenteli rentona kaulaansa eteenpäin. Taputtelin Eetun kaulaa silmäillessäni esteitä. Esteitä oli kolme: kaksi noin 70cm korkeaa olevaa vihreävalkoraidallista pystyä ja yksi punavalkoraidallinen 90cm korkea oleva nousuokseri. Esteet olivat sijoitettu niin, että okseri oli toisen pitkän sivun keskipisteessä reilusti irti ns. urasta, toinen pysty oli laitettu vinoon samaan linjaan okserin kanssa, mutta kentän keskelle ja toinen oli sitten rakennettu lyhyen sivun keskipisteeseen. Eetukin vilkuili esteitä korvat hörössä ja innoissaan pärskien. Mittailin alkukäyntien aikana jalustimiani uuteen uskoon. Kun olimme kävelleet maneesia ympäri jo muutamaan kertaan, keräsin ohjaa tuntumalle ja painoin pohkeet orin kylkiä vasten. Eetu pärskähti, vetäisi itseään hieman kasaan ja ryhdistäytyi. Kehaisin oria, kun se käveli tahdikkaasti eteenpäin kaulaa hitusen kaartaen ja takajalkojaan reippaasti ylös nostellen. Eetu tuntui pursuavan energiaa ja halua yhteistyöhön. Jouduin välillä pidättelemään vauhdikkaasti askeltavaa oria. Tein muutaman pysähdyksen ja peruutuksen. Okserittomalla pitkällä sivulla tein avotaivutuksen, josta sitten käänsin voltille. Eetu ei meinannut aluksi asettua eikä taipua yhdellekään voltille vaan jyräsi aina apujeni läpi, jolloin voltista tuli epämääräinen ympyrä eikä ollenkaan sellainen mikä miellyttäisi minua. Muutaman jämäkän raipan näpäytyksen jälkeen ori jo kulki paljon paremmin ja jaksoi nyt keskittyä myös voltteihin. Vaihdoin suuntaa ja tein samat tehtävät tähänkin suuntaan. Kun olin saanut orin vertymään ja myös kuuntelemaan apujani, otin ohjaa vielä enemmän käteeni. Eetu kohotti hieman päätään ja antoi niskastaan yhä enemmän periksi. Se kulki nyt aika korkeassa muodossa, vaikkei se todellakaan ollut tarkoitus. Ori pärski innoissaan ja pureskeli kuolainta vaahdon pursuessa orin suupielestä.
”Rauhotus nyt, meillä ei oo mihinkään kiire”, sanoin orille painaessani pohkeeni hellästi orin kylkeen.
Eetu nytkähti tasaiselle raville kiihdyttelemättä yhtään. Kehuin sitä asetellessani oria kulmiin ja tehdessäni muutaman temponvaihdoksen. Pitkillä sivuilla myötäsin hieman enemmän ja kutittelin kevyesti orin kylkiä, jolloin hevonen ojensi jalkojaan pidemmälle ja askelsi reippaammin. Hyvissä ajoin ennen kulmaa otin hieman enemmän vastaan ja hidastin hevosen ravaamaan normaalisti. Lyhyillä sivuilla taas kokosin hevosta enemmän, tein puolipidätteitä askelten tahdissa, mutta pidin pohkeet silti lähellä hevosen kylkiä jolloin ori asteli paljon lyhyemmin ja korkeammin. Tein vain muutaman vaihdon molempiin suuntiin. Kun olin saanut molempiin suuntiin minua miellyttävät vaihdot, tein muutaman hallitun laukannoston. Tosin Eetu vetäisi muutaman kerran spurtin pitkillä sivuilla ja keinautti myöskin peräänsä komeasti ylös. Saatuani orin laukkaamaan tahdikkaasti molemmissa suunnissa pidätin sen ravin kautta käyntiin.
”Kävellääs hetki, kun sä oot iha sekasin”, nauroin orille taputellessani tämän kaulaa.
Eetu pärskähteli tasaisin väliajoin ja ojenteli kaulaansa sen mukaan mitä annoin sille ohjaa. Pian Eetu kulki pitkällä ohjalla. Rennosti se taas askelsi eteenpäin, vaikka aluksi se ei malttanut pysyä sekuntiakaan käynnissä vaan olisi mieluusti laukannut päättömästi maneesia ympäri. Taputtelin orin kaulaa, josta karva oli hieman noussut hien takia.
”Miten sä oot jo nyt näin hikinen? Sä riehut ihan turhaan”, juttelin orille nojatessani hieman enemmän eteenpäin ja kurottaessani rapsuttelemaan orin niskaa.
Eetu hidasti hieman tahtiaan ja kohotti päätään minun rapsutellessani sitä. Pian sen vauhti hidastui niin paljon, että minun oli pakko istahtaa takaisin satulaan ja patistaa oria eteenpäin.
”Ei sitä nyt uneksimaan jäädä”, kommentoin orin hidastamista ja otin ohjan lyhyeksi.
Ori säntäsi heti ravilla matkaan saatuani ohjat lyhyiksi. Jouduin tekemään nopean pidätyksen orin painaessa vastaan. Se ravaili hetken lähes paikoillaan, kunnes nöyrtyi kävelemään.
Laukkasimme uraa pitkin. Eetu laukkaili kaula kaarella ja korkealle ponnistellen. Sen korvat kääntyivät höröön minun kääntäessäni sen vinossa olevalle pystylle. Eetu nosti päänsä siten, että turpa osoitti suoraan estettä kohden. Painoin pohkeeni orin kylkiä vasten, jolloin ori venytti viimeiset pari askeltaan. Nousin jalustimien varaan ja myötäsin reippaasti hevosen loikatessa korkealle ja vetäessä päänsä aivan hullun pitkälle. Minun oli vaikea pysyä tasapainossa ojennellessani siinä käsiäni lähes orin korvien juureen. Istahdin pehmeästi satulaan orin iskiessä kavionsa maahan ja keinauttaessaan takamustaan pariin kertaan saatuaan myös takakaviot maahan. Pidättelin apuja vasten jyräävää oria.
”Prrr…”, rauhoittelin oria, joka nyt laukkaili eteenpäin korvat yhä hörössä.
Muutaman tiukan pidätteen jälkeen ori hiljensi laukkaansa ja saatoin taas ohjata sen uudestaan samaiselle pystylle. Ori pyöräytti korvansa niskaansa ojentaessaan askeleensa ja kiihdyttäessään hieman. Pidätin oria roimasti, joka nosti päänsä nopeasti ylös. Muutama hätiköity askel ja ori hyppäsi. Hyppy oli kuitenkin vakaa ja tasapainoinen. Laskeutuminenkaan ei tuottanut suuria ongelmia, vaan oli myöskin tasainen. Taputtelin oria kaulalle ja nojasin eteenpäin Eetun hieman kiihdyttäessä tahtiaan. Annoin sen hetken spurtata itsekseen ja ojennella askeltaan sen verran mitä tahtoi. Kuitenkin minun pidättäessä oli hidastettava ja näinhän Eetu sitten tekikin. Ravuutin oria hetken pidemmällä ohjalla uraa pitkin, kunnes oli aika hypätä okseria. Okserin hyppääminen sujui ongelmitta ja sen enempää kiihdyttelemättä. Kun olin oppinut ja saanut hieman tuntumaa siihen miten Eetu esteillä käyttäytyy, sain orin kuuntelemaan pidätteitäni ennen estettä ja esteen jälkeen. Hyppääminen tuntui paljon rennomalta ja mukavemmalta, kun orille antoi ohjaa eikä pitänyt sitä niin lyhyenä. Olimme hypänneet okseria pari kertaa molemmista suunnista ja nyt oli aika hypätä pienen pientä rataa. Ajattelin ensin hypätä pitkän sivun vieressä olevan okserin, sen jälkeen ohjata lyhyen sivun vieressä olevan pystyn ohi vinossa olevalle ja jatkaa sitten toiseen suuntaan ja hypätä viimeisenä lyhyen sivun keskipisteessä olevan pystyn. Hyppäsin radan pari kertaa. Ensimmäinen kerta ei meinannut onnistua orin poukkoillessa taas joka esteen jälkeen päättömästi sinne sun tänne. Toinen kierros meni kuitenkin jo paljon paremmin saatuani orin hidastamaan ennen esteitä ja käännettyä sen suoraan niille.
Ori ravasi innokkaasti eteenpäin venytellen kaulaansa eteen-alas. Olin istunut orin satulassa puolitoista tuntia ja sen kyllä tunsi ja näkyi varmaan naamastakin. Kirvelevä hiki valui otsaa pitkin, käsiäni jomotti ja naamani oli kuin tomaatti. Kun olin kevennellyt hetken, istuin alas satulaan ja pidätin orin kävelemään.
”Hieno poika!” kehuin oria taputellen sen kaulaa ja ottaessani jalat pois jalustimista.
Ori pomppi vielä hetken kävellessään, kunnes sekin rauhottui ja käveli tasaisesti eteenpäin. Pyyhin otsani paitani hihaan ja huokaisin raskaasti. Annoin orille täyspitkän ohjan, jonka jälkeen se sitten venytteli kaulaansa pitkälle ja laski korvansa sivuille.
Olin vienyt orin takaisin karsinaansa, riisunut siltä varusteet, harjannut ja puhdistanut sen kaviot sekä heittänyt ulkoloimen päälle. Kaikki orin varusteet olivat holtittomasti lattiaa pitkin heitettyinä. Tartuin riimunnaruun ja riimuun karsinan edestä. Avasin karsinan oven. Eetu käänsi korvansa höröön ja asteli reippaasti luokseni. Nostin kättäni hieman ja pujotin riimun päätä laskevan Eetun päähän. Kiinnitin riimun ja lähdin sitten taluttelemaan oria ulko-ovelle. Matka tarhoille sujui nopeasti ja vaivatta. Ori oli niin läkähtynyt, ettei se tällä kertaa jaksanut keksiä minkäänlaisia idioottimaisia tempauksia matkan varrelle… Tosin ei ori yleensä tehnytkään minkäänsortin temppuja, mutta tänään jos milloin olisi ollut juuri sellainen päivä kun ori olisi keksinyt vaikka ja mitä pääni menoksi. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Irrotin riimunnarun orin riimusta saatuani sen tarhaan. Suljin tarhan portin astuttuani ulos tarhasta ja jätettyäni narun sitten roikkumaan pieneen naulaan portin vieressä. Eetu laski päänsä ja hamuili maata. Se ei jaksanut liikkua nyt yhtään mihinkään, se vain seisoi ja oli.
Harjailin vihreitä suojia ja kiinnitin ne siisteiksi paketeiksi. Irrotin satulasta sekä satulahuovan että –vyön, koska ne olivat niin hiestä märät ettei niitä kannattanut jättää kaappiin hautumaan. Sen sijaan pyyhittyäni satulan pienellä määrällä valjasrasvalla asetin sen omalle paikalle kaappiin. Myös suitset kävin nopeasti valjasrasvalla läpi, kunnes ristitin ne ja laitoin roikkumaan kaapin seinällä olevaan koukkuun. Harjasin huovan ja vyön enimmästä karvasta, kunnes jätin ne orin kaapin päälle ja kirjoitin pienen lapun niiden päälle, jossa luki, että vyö ja huopa oli pestävä. Huokaisin helpotuksesta, kun orin karsina olikin jo kertaalleen siivottu ettei minun täytynyt senkin kanssa alkaa rehkimään. Kun olin saanut orin tavarat siististi ja puhtaina takaisin Eetun omaan kaappiin, pakkasin tavaroitani laukkuun ja vaihdoin ratsastussaappaat converseihini. Jätin laukkuni sitten orin kaapin viereen nojailemaan ja jatkoin matkaani maneesiin, jossa minua odottikin suuri määrä takaisin varastoon nostettavia puomeja ja estetolppia.
Avasin maneesin oven ja astuin sisälle. Reippaasti loikin esteiden luo. Aloitinkin lähimpänä olevasta pystystä ja purinkin sitä tahdikkaasti. Nostin aina yhden puomin kerrallaan ja se käsivarsillani kipittelin estevarastoon. Järjestin kaikki puomit sekä estetolpat omiin siisteihin riveihin. Kauaa siinä ei mennyt, kunnes olin saanut kaikki esteet korjattua takaisin varastoon. Ja tämän jälkeen kipittelinkin sitten vauhdikkaasti maneesin ovesta takaisin oritalliin. Päästyäni takaisin Eetun karsinan eteen nostin laukun olalleni ja jatkoin ulos, jossa minua odottikin äiti autoineen.
Rebeccan kommentti:Ihan mahtava tarina! Tähän olet selvästikin kuluttanut jonkin verran aikaa, koska teksti on todella sujuvaa ja hmm.. Sitä on paljon!
Mutta jep, tykkäsin, ja kuten huomasit, Eetu ei ihan helpoimpia ole esteillä. Pärjäsit kuitenkin todella hyvin (: Tästä tarinasta huimat 200v€ ja seuraavalle kerralle... hm..
Vaihtoehto a) Lähde maastoon jonkun kanssa
Vaihtoehto b) Tuuppaa koulua
Odottelen jännityksellä mitä valitset...
[/i]
Mutta jep, tykkäsin, ja kuten huomasit, Eetu ei ihan helpoimpia ole esteillä. Pärjäsit kuitenkin todella hyvin (: Tästä tarinasta huimat 200v€ ja seuraavalle kerralle... hm..